Iku-Turso kesäleiri 2017

Roineen Tytöt leireili kesä-heinäkuun vaihteessa Santasaaressa Pikonlinnassa Suomi 100-teemaisesti Kalevala-henkeen Iku-Turso -kesäleirillä.
Leirille osallistui 79 leiriläistä, 32 johtajaa, perhepartiolaisia ja talkoo-äitejä. Meitä oli iso joukko!
Tutustuimme Kalevalan tarinaan, ryöstimme Sampoa, meloimme kanooteilla haikilla, uimme ja saunoimme, söimme hyvää leiriruokaa, teimme Kalevala-korut, juhlimme Linnanjuhlissa ja nautimme iltanuotioista.
Meidän mielestämme ei ole Santasaarta voittanutta leiripaikkaa!

 

Metsäretkipäivä kunniavieraiden kera

 

Partiolippukunnat Roineen Tytöt ja Harjun Pojat kutsuivat perjantaina 30.6. Vallitun leirikeskukseen yhteiselle metsäretkelle kehitysvammaisia lapsia ja nuoria. Päivä alkoi lipunnostolla partiohuivit kaulassa. Pähkinäkallion toimintakeskuksen väki oli ommellut ja painanut upeat huivimme – kiitos heille! Vallitussa leikimme ja tutustuimme toisiimme. Jokainen pääsi painamaan oman lehtikuvion retkimerkkiin. Yhdessä tunnistettiin metsän kasveja. Hämärä puolijoukkueteltta kutsui mukaan metsäsadun maailmaan. Leikkivarjo sai myös kovaa kyytiä.

Samaan aikaan Santasaaressa retkeili nuorempien Roineen Tyttöjen ja Harjun Poikien vieraina kehitysvammaisia aikuisia. Saaressa kierrettiin toiminnallisia rasteja ja iloittiin yhteisellä leirinuotiolla.

Halusimme juhlistaa 100-vuotiasta Suomea yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joita emme vielä tunne. Suomalainen metsä on meille tärkeä, ja partiolaisina esittelimme meille niin tutun metsän mahdollisuuksia ja ihanuutta vieraillemme. Tapahtuman tavoitteena on kulkea kohti sellaista Kangasalan partiota, jossa mukana on myös sisupartiolaisia. Sisupartiolaiset ovat partiolaisia, jotka tarvitsevat erityistä tukea vamman, pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia.

Roineen Tytöt ja Harjun Pojat kiittävät Luopioisten Säästöpankkisäätiötä, Kangasalan Seudun Osuuspankkia, LC Kangasalan Harjulaa, LC Kangasalan Roinetta ja Kangasalan kuntaa Vallitun ja Santasaaren metsäretkipäivän tukemisesta!

Kiitämme myös hyvästä yhteistyöstä ja kumppanuudesta Kangasalan seudun kehitysvammaisten tukiyhdistystä, Kehitysvammaisten Palvelusäätiötä, Kangasalan seurakuntaa, Vatialan koulun 11-vuotisopetuksen henkilökuntaa ja Poppis-kerhon ohjaajia!

Erityinen kiitos upeille ja iloisille vieraillemme! Oli kiva tutustua, ja toivottavasti nähdään taas!

 

Teksti: Anne Rautakorpi, kuvat: useita leiriläisiä